Näytetään tekstit, joissa on tunniste supistukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste supistukset. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. tammikuuta 2013

Synnytyskertomus

Lupasin kirjoittaa synnytyskertomuksen ja sanoin muistaakseni myös, että kirjoitan sen osissa. Siispä sanon jo tälleen hyvissä ajoin etukäteen, että sekava saattaa olla! :D Mut joka tapauksessa, TÄSSÄ SE NYT ON. :)

Maanantai 26.11.2012
Heräsin aamulla aivan kuten siihen mennessä muutenkin, eli pettyneenä sillä synnytys ei ollut alkanut yöllä. Nyt oli jo rv 40+3 ja olo todella turhautunut. Oloa turhautti entisestään myös varsinainen oloni. Tuntui kun olisi menkat alkamassa, jomotti selkää ja mahaa just sillee! Jouduinki sit perumaa päivän suunnitelmat, eli joululahja ostoksille lähtemisen, sillä en kertakaikkisesti kyennyt. Makoilinki sit koko päivän sängyssä, ja nukuin pienet päikkäritki.
Päikkäreitten jälkee olo oli jo niin turhautunu et päätin nousta ylös, oli olo kuin tukala tahansa ja päätin et minähän en suunnitelmia peru! Joten letitin hiukset, tsekkasin peilistä et oon suht ok:n näköin ihmisten ilmoille ja sit hoputin Juuson mukaan. Kello oli tässä vaiheessa noin 19.30 - hoputin myös senkin takia kun tiesin et kaupat menee 21.00 kiinni. :D
Päästiinki sit hyvin kauppaa, ja siellä pörräiltii, ja kerättii kärryihin kaikkea mitä ajattelin sit sairaalaa ottaa, + muuta mitä ei vielä ollut. Viime hetken ostoksia siis. Kirjaimellisesti. Noin 20.30 alkoki yllätyksellisesti supistelee ku oltii niin innokkaasti siellä kaupassa tepasteltu. Alettii sit ihan omaks iloks kellottamaa supistuksia, oltii tehty niin aiemminki ja tuntuki ihan samanlaisilta ku aiemmin. Supistusten väli oli n. 4-5min. Väli kuitenki tiheni automatkalla kun oltiin menossa kotia päin, niin siihen 2-3min. Naureskeltii silti niille, sillä viimeks ne oli kotipihassa loppunu.
NYT ei kuitenkaa niin käyny, väli muuttui hetkellisesti taas lähemmäs 5min, mut palas nopeesti takasin muutamaan minuuttiin. Myöskin hirveä pahoinvointi alkoi! En kuitenkaan oksentanut. 22.30 jälkeen päätin soittaa sairaalaan, että milloin voidaan sinne mennä ja sanoivat et sit ku itestä siltä tuntuu. Supistusten kesto ja väli kuulosti siis siltä, että synnytys oli alkanut. Kävin kuumassa suihkussa haaveilemassa, (en tiedä auttoko varsinaisesti, mut väsytti ni oli ihana vaa seisoo lämpöses suihkus :DD ) ja otin särkylääkettä. Jaksoin kotona olla sit suurinpiirtein pari tuntia soittamisen jälkeen, sillä Facebookkiin olin jo 00.23 laittanut et "Nyt taidetaan lähtä-->" Ja siitä ei sit kauaa menny kun lähdettiin. Meiän piti viedä samalla koira äidilleni, sillä ei tiedetty että jäädäänkö jo sairaalaan vai nou, niin pelattii varman päälle, ja HYVÄ niin! Sanoin Juusolle et ajais mahdollisimman hiljaa, et aikaa ois sit kulunu kauemmin, mut aika normaalia vauhtia mentiin. Supistukset olivat siis tässä vaiheessa 1-4min välein ja suht siedettäviä kun hieroin alaselkää niiden aikana. En tiedä mitä ajattelin automatkalla, mutta esitin nukkuvaa, jotta supistukset luulis et nukkuisin, ja matkal tuliki vaa osa kipeempinä et piti kauhukahvast ottaa kiinni, eli ei paha, sain huijattuu niitä! :D

Tiistai 27.11.2012
Sairaalaan päästiin sit perille siinä 02.00 aikaan ja meninkin sit heti käyrille. Vauvansydänäänet oli hyvät ja supistuksiaki tuli. Tosin vähemmän ku kotona! :o Sen jälkee tutkittii ja olin huimat 2cm auki. Kello oli nyt noin 02.30 ja päästiinkin suoraa synnytyssaliin.


Eka ajatus synnytyssalii pääsyn jälkee oli et "Täst se lähtee" :D
 Mulle annettiin kipulääkettä (Oxynorm ja Para-tabs ) ja sit pääsin hetkeks lepäilemään. Olo oli kuitenki pahoinvoinnin takia ällöttävä ja pelkäsinki koko ajan, että olisin oksentanu lääkkeet pihalle. Onneks näin ei käyny. Mulle tuotiin myös lämmitetty kaurapussi ja se oli aika ihana! :) Koko yö/aamuyö meni kuitenkin valvoessa, supistukset pitivät hyvin hereillä! :D 06.00 aikaan tuotiin uusi satsi kipulääkettä, sillä niiden vaikutus alko lakata.. Suunnilleen 07.00 asti pärjäsin hienosti näillä kahdella satsilla kipuläkkeitä ja lämmitetyllä kaurapussilla, + Juuso hieroi aina supistusten aikana alaselkää ja se autto tosi tosi TOSI paljon! <3

Amme kokeilua..
Sitte siinä 07.00 aikaan multa tultiin kysymään et haluanko ammeesee ja tottakai suostuin! :)
Kuumaa vettä, ja lillumista Ahh!<3 JOO EI !! Vesi oli kyl kuumaa, mut eipä siinä loppujen lopuks oikein pystyny nauttimaan ja lillumaan, sillä ainut asento missä pystyin olemaan supistusten aikana oli kyykky-konttaus -asento ja kuumalla vedellä suihkutusta alaselkään. Tätä jaksoin reilun tunnin, ja sit multa loppuki aika kylpemisessä. :D

Olo oli täs vaihees suht Ok, mut väsyny! Siinä tuotiin myös aamupala, mut en pystyny syömään oikee mitää, kiitos pahoinvointi! :( Mulle annettiin myös tässä vaiheessa kolmas satsi kipulääkettä ja sit päätin kokeilla ilokaasua. Ja siinä, mun pelastus! <3 En tuntenu enää mitään, pahoinvointi hävis ja sain jopa syötyä aina supistusten välissä, ihanaa. :) Sain jopa vähän nukuttua. Tai no torkuttua. :) Ammeilun jälkeen vauvan sydänääniä seurattiin myös koko ajan, ja oli normaalit.

11.00 aikaan tuli lounas, mut sitä en oikee saanu syötyä, ilokaasu ei tuntunu enää auttavan.. :/ No sit kätilö tuli 12.00 aikaan paikalle ja nosti annostusta ja taas alko pikku hiljaa auttamaan! :) Mua pyydettii täs vaiheessa liikkumaan ja päätettiiki sit kokeilla jumppapalloo. Jos olisin tienny et se pallo oli niin löysä mitä oli niin en olis ikinä, IKINÄ sen päälle yrittäny istuu. En päässy kunnol edes istahtamaa ku sattu niin paljo et pomppasin ylös.. Enkä sen jälkee suostunu edes koskemaa koko palloo. Ei ollu mun juttu!! Sit lähin vessaa ja hämmästyin. Limatulppa irtos ja oli ihan ihmeellinen. :DDD Luulin et se olis lähteny jo kotona n. viikkoa aikasemmin, mut ei ne ollu ku pikku osia siitä, toi oli nimittäin oikeesti semmoin kananmunan kokoin mitä netissäki luki! (Epäilin siis kirjotuspalstoilla sitä et porukka suurentelis sen kokoa, mut EI. Se oli valtava!) Täs vaihees tehtiin myös sisätutkimus ja olin jo 7cm auki. Hyvä ettei mul tipahtanu silmät päästä ku olin niin ymmälläni et niin paljo jo :D Myöhästyin jopa ilokaasun ottamises enkä kerenny seuraavan supistuksen rytmiin.. Ja koska oltiin jo noin auki eikä lapsivesiä ollu viel menny ni päätettii sit puhkasta kalvot.

Kyl oli hehkee ja ISO olo !
Sit ootettii pari supistusta ja noin 13.30 mut tutkittiin uudestaan ja olinki jo 9,5cm auki. Täs vaihees se opiskelija-kätilö pyys varsinaisen kätilön viel tarkistamaa ja sit alkoki mun kiukuttelu....... Se kätilö nimittäin sano et nonni, koht ponnistetaan ja ite olin sitä mieltä, että en varmana ponnista jos en saa epiduraalii. Kätilö selitti mulle et sitä ei tarvi, e koska sen vaikutus ei kerkee kunnol edes alkaa ku vauva olis jo ulkona. Nooh minä tietenki totesin siihen et " Mie niin tuun muistamaa sun kasvot! Tosin en sano viel et hyväl vai pahal mut kuitenki!! " Ja tietenki kaikki vaa nauro mulle mut, pitihän siin nyt vähä kiukutella :D

33min ikäinen kultakimpale. <3



Tosta ei mennykkää sit enää ku reilu vartti(15min) ni oli aika alkaa ponnistamaan. Aluks oli pien "shokki" et nytkö jo mut sit eipä siin muuta voinu ku totella. Aluks tuntu hirveen turhauttavalta ku tuntu ettei vauva oikeesti tuu ulos ja ponnistan vaa ihan turhaa, mut kyl se sit pienen pusaamisen jälkee tuli! :)) Pienten putsausten jälkeen pikkunen nostettiin rinnan päälle ihokontaktiin ja pusuttelin söpöläistä samantien. <3 Ja tietenkin meiltä molemmilta pääsi Juuson kanssa itku ja itkin ite ainaki ihan kunnolla, pelkästä ilosta ja onnesta! <3 Se hetki oli niin sanoin kuvaamaton, ja todellakin nyt voin sanoa, että uskon rakkauteen ensisilmäyksellä. <3

 Ja hassuint oli kyl se et ku vauva tuli pihalle ni en tuntenu enää minkäälaista kipua! Ei mitään!! Rinnan päällä vauvaa hierottiin kun ei saanu kunnol sit karjastuu, ja sit jouduttiinki viemään toiseen huoneeseen lääkäreitten tutkittavaks ja Juuso seuras perässä. Mie jäin salii ja siin ne jotain napanuora-näytteit vissii otteli ku olin jo ite valmis pusaamaa istukkaa, joka oli tulossa jo melkein itestää. Ehkä hiukan olin tötteröö ja väsyny, koska en välittänyt ku ne pisti reitee (suoraa siihen mihin kohtaa näin tosi hyvin) piikin mikä vissii sitä istukkaa autto irtoamaa tai jotain... :D Ja siis yleensä en pysty kattomaa yhtää! En ollu tässä tilanteessa ihan täysin skarppina et muistaisin mitä kätilöt sano, mut ymmärrätte varmaan miks. :) Olihan siinä lähemmäs 30h valvottu, pieniä päikkäreitä edellisenä päivänä lukuunottamatta!



Istukan jälkeen mut vielä tikattiin, sillä episiotomia, eli suomeks välilihan leikkaus jouduttiin tekemään ja ihan vähän kuulemma repes vielä se leikattu kohta. Tikkailujen jälkeen homma oli sit hoidettu!
Väsynyt, töttöröö ja onnellinen tuore äippä. <3
Ja itellä oli myös sellain olo, nimittäin halusin heti suihkuun, olo oli niiiiiiiiin hikinen :D Minuu yritettii vähä estellä ja toppuutella mm. sillä et osastol pääsee sit suihkuu ja siel on paremmat suihkut ja blaa blaa... minuu ei siin kiinnostanu suihkujen laatu, pääasia oli et tuli vettä millä pääs peseytymää/suihkuttamaa ittensä puhtaaks. Sanoin vahvasti mielipiteeni asiasta ja kyl ne sit päästi, tosin vahti koko ajan vieressä ja pelotteli et voisin tulla jo pois ku jalat pettää sit nopeesti alta. Ei mulla vaan. Mul oli tosi vahva olo ja suht fressiki sit suihkun jälkee! :)

Siinä sit sen jälkee tuotiiki vauvan synttärikahvit meille ja juotii ne, jonka jälkee päästii vihdoin vauvaa moikkaamaa ja osastolle.

Ilo oli korvissa ja kivuista ei tietoakaan! :)
Ja siinä vaiheessa ku sen pitkän odottamisen jälkeen sai luvan lähteä osastolle ja vauvan luo olo oli ihan normaali - olin ihan yhtä innokas ku aina ennenki! :D Eikä tuntunut yhtään siltä, että olisin just pari tuntia aikasemmin pusannut vajaa 4 kilosen hepun pihalle. :) Oltiinhan myö sentää 2h synnytyksen jälkeen sitä lupaa odoteltuki... Ilman MITÄÄN tietoa vauvasta ja hänen voinnista. :/ Tiedettiin ainoastaan et hengissä oli, ei painoa, ei pituutta ei mitään muuta.

Vauvan luona saatiin vihdoin tietoa:
Apgar-pisteet: 8/6/6
Paino: 3698 g
Pituus: 51,8 cm

Avautumisvaihe (laskettiin siitä kun soitin sairaalaan): 16h 50min
Ponnistusvaihe: 36min
Jälkeisvaihe: 9min
Yhteensä synnytys siis kesti 17h 35min
Ei paha saavutus omast mielest! :))


3h ikäisenä
Kun nähtiin pieni, itku tuli samantien kun huomasimme, että pieni on letkuissa. Se ei kuitenkaan ollut yllätys, sillä se sanottiin jo etukäteen, kun kätilöt soittivat ja varmistivat, että voidaan sinne mennä. Letkuista annettiin siis lisähappea, koska hapettuminen on huonoa. Mutta koska meidän pojasta oli kyse, niin tiedettiin että itsepäisyyttä löytyy ja vahvaa luonnetta! :) Ite uskoin koko ajan et ei oo mitää hätää, eikä hengenhätää ole missään vaiheessa onneksi ollutkaan! :)
6h ikäisenä



Lopuksi pieni yhteenveto:

Synnytys oli aivan uskomaton kokemus, ja koska mulla meni kaikki niin hyvin, ja kätilöt oli mitä ihanimpia, niin odotan jo innolla uutta raskautta ja seuraavaa synnytystä! Aivan huippua. <3 Ja se mitä jotkut sanoo et tuntuis ku pusais jalkapalloa, niin kyl minust enemmän tuntu kookospähkinält. :D Eli ei ollu Mission impossible! :))

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kuukausi Jouluun. rv40+1

Jeeeeij, kuukausi enää Jouluun!! <3

Harmi vaan, ku itellä ei oo vielä YHTÄÄN joulu koristeita/sisustusta.. :( Tai no on mulla ikkunassa kolme pientä itse tehtyä lumihiutaletta ja sit semmoin tähti, mitkä tehtii 9 vuotiaan pikkusiskon kans ennen halloweenii. :D

Eilen illalla jumppasin ja ravistelin jalkoi ja lantioo, osittain siinä toivossa et kuuluis vaikka *naps* ja valahtais lapsivedet, mut eii mitää, ei edes supistuksen supistusta yöllä! Ennen nukkumaa käymist maha kyl kovettu sillee jännästi, niiku keskiraskaudes alkavis supistuksis, mut ei mitää muuta. Ja ei se ollu mitää, verrattuna niihin pari päivää sitte tulleisii säännöllisii supistuksii. Hmmph, ehkä tänää saunan jälkee jotain vois tapahtua! :)
Mut nyt meen ottamaan tuon pannukakun pois uunista ja alan herkuttelee! <3 Namiii :))

Tässä viel eilisen masukuva: eli siis rv 40+0 :P























Tost oikeen puolimmaisest kuvast huomaa hyvin et miten on sormet niin turvoksissa ku vaan voi olla! Onneks nilkoist tai jaloist tarvi ees ottaa kuvii.. :D

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

rv 39+5

Ei päästy lähtemään yöllä mihinkään... Nukuin yön nimittäin niin hyvin kun vaan oon ikinä nukkunu! :) Ja edelleenkää ei oo tullu supistuksen supistusta. Nyyh :'(

Kohta laitanki pesukoneen päälle, järjestelen makuuhuonee, joka jostain kumman syystä on on ihan räjähtäneen näköin, ja ainoastaa MUN vaatteista. :DD Lisäks ajattelin et täytyy imuroida ja kattoo keksinkö viel jotain muutaki! :))

Tavoitteena siis: Saada supistukset alkamaan, ei tarvi olla pahoja, ja sitten pidettyä niitä yllä. Jospa se rasittais sitte tarpeeksi. :))) Myöskin tavoitteeseen kuuluu et sais vauvelin ulos mahdollisimman pian! :)

Ps. Mun tissit räjähtää oikeesti kohta! Enää ei vois kuvitella et riittäis yhet liivinsuojat/per päivä, vaa saan vaihtaa ne ainaki kerran!
Eilinen reissu oliki ihana.. Tissejä ihan poltti ja nipisteli ja tunsin kuinka jäi jopa suojiin kiinni, oli siis valuttanu ja sit kuivunu.. Nooooooh... Ku otin ne sit irti suojista, tuli samanlainen olo ku et oisin irrottanu korkin ravistetust coca cola pullosta.. Maitoa alko ekaa kertaa ihan suihkuamaa ja hetkes suojat oli läpi märät.. Kivaa.. Vois se pikkunen siis jo tulla ku maitoaki nousee tisseihin hyvää tahtii! Nännit on täs ehkä eniten koetuksella, sillä niitä alkaa aina ensimmäisenä särkemään jos ei hetkeen ole ns. puristanu yhtää tissejä.. Haluaisin tuulettaa tissei koko ajan, mut sit ois kaikki paikat maidossa.. Joten vauva, tuu ulos jo ja pelasta mut mun tisseiltä!! <3

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kontrollin diagnoosi

Käytiin siis aamulla siinä raskausdiabeteksen takia määrätyssä synnytystapa-arvios uudestaan, ns. kontrolliaika siis, missä katottii miten vauva on kasvanut, miten voi ja miten paikat on valmistautunut synnytykseen. Ja tietty et kuinka lähellä synnytystä ollaan. :) Saatiin myö suusi aika, joka vastaa yliaikaiskontrollia, tosin meille laitettiin se jo rv 41+0, ens viikon perjantaille.

Vauvalla oli kaikki hyvin. Sydänäänet Ok! Kasvanut hyvin, painoarvio tällä hetkellä 3,4kg , meiän pikkupullukka<3 ja on siis sopivan kokoinen ikäisekseen, ei liian iso eikä pieni. Myös sokeriarvot mitä olen kotona mitannut, niin olivat Ok lääkärin mielestä.
Istukka oli ainoa huono asia.... Tai ei varsinaisesti huono tai huolestuttava, mutta huononemassa. Oli siis alkanut keräämään kalkkia itseensä, eli on alkanut haurastumaan. Mut sit erikoislääkäriki tuli siinä käymään ja kattomaan, niin sanoi, että viikon päähän uusi aika ja seurailee vähä et vauveli liikkuu normaalisti. Niin ku tähänki saakka. Ei hätää siis. :) Ja istukkahan lopettaa toimintansa kokonaan vko 43 joten, onhan sil osittain jo syytäki vanhentua ja näyttää vanhentumisen merkkejä. Virtaukset napanuorassa olivat hyvät, ja normaalit, eli vielä ei istukan toiminnan heikkeneminen oo vaikuttanut vauvaan. :)

Mulla paikat olivat pehmenneet ja ulkopuolelta täysin auki ( en tarkallee tiiä mitä sil tarkotetaa...  Eli jos joku tietää, niin saa selventää! :) ) Ja sisäpuolelta vielä synnytyskanava kiinni, mutta lyhentynyt. :)

Erikoislääkäri pyysi varsinaista lääkäriä tekemään sisätutkimuksen "ronskisti", että saisi ärsyttämällä synnytyksen käynnistymään, jottei tarvisi odotella edes sinne seuraavaan kontrolliin ja käynnistykseen. Olis siis parempi et käynnistyis ns. tollee ärsyttämällä/itsekseen. Ja ronskia kohtelua sainkin! :D Teki vähä kipeetäki, tosin olin tyytyväinen, että teki niin..

Lääkärireissun jälkeen mentii viel shoppailee ja käveltii mukavan paljo, kunnes väsähin. Matkalla kotiin pysähdyttiin vielä hakemassa kahvit + vessassa, niin silloin huomasin, että oli tullut hiukan rusehtavaa valkovuotoa. Eikös se ole merkki et taas ollaa lähempänä ? :)) Nyt sen jälkee sitä ei taas ole tullut, mutta matkalla alkoikin sellainen ihana vaihe autossa.. Reilun puolen tunnin ajan ku ajeltiin, niin supisteli tosi ihanasti ja kipakasti (piti ottaa ihan kauhukahvasta kiinni, ja olla jännästi vinossa). Supistuksia tuli vielä tiheeseen tahtiin, ja itsekseni jo iloitsin et täst se lähtee. Mut sit ne loppu ku päästii kotipihaan. :( Supistuksen tuli siis 3-10 min välein. Ja muutassa tuli ihan vedet silmii, ku sattu. :P Nyt kotona ei oo tullu siis noiden jälkee enää yhtää! :/
Ja pistettiin siis viel ylös varmuuden vuoksi :D

  • 16:38
  • 16:42
  • 16:52
  • 16:57
  • 17:01
  • 17:04
  • 17:11
  • 17:16
Toivon ihan hirveesti et ne alkais taas yöllä, tai sit pitää lähtee Juuson kans ajelee jos ne vaikka alkais taas ;D Parast oli se et kipu paheni aina jos alko naurattaa, ja siks yritinki pitää pokkaa, ja hoin itelle et "tää on vakava asia" :DD Ja Juusolla ei pitäny pokka yhtää.. En tiiä mitä naurettavaa niis oli, mut hauskaa oli vaikka tekiki tosi kipeetä! Oon mieki ihmeellinen, ku otan oudoist asioist ilon irti. :DD
Mut jotenki oli niin ihana tunne ku niitä tuli! :)) <3 

Saa nähä kuinka ens yö menee! :)