Lapset vs. Eläimet

Olen itse ollut aina eläinrakas. Jo pienestä pitäen tykännyt kaikista eläimistä, mutta en saanut lemmikkiä, vaikka kuinka kinusin.. Syynä oli oikeastaan se, etä kun asuttiin ulkomailla, niin matkusteltiin paljon Suomi -Luxemburg väliä. Ja okei, toi oli hyvä syy, vaikka sitä ei pienempänä voinut ymmärtää. Yksi monen mieleen painuva tempaukseni oli se kun keräsin eskari-ikäisenä (=4-5 vuotiaana) kastematoja takin taskuuni pyöräteiltä.. Nooh, ne oli sit tietysti unohtunut taskuun ja kun takki meni pesuun, äitiä odotti taskullinen kuivia matoja... :D
Hiukan isompana mulla oli myös "lemmikkinä" etanoita, sisilisko, sammakoita.. Sammakot olin kasvattanut ihan sammankonkudusta asti ja vapautin sitten puroon, kun olivat kasvanut sammakoiksi. (Toisaalta pelastin myös nuo sammakot, sillä puro mistä kudun löysin kerkesi kuivahtaa kokonaan ennen kun nuijapäät oli aikuisen muodossa.) Me ei kuitenkaan joka ikinen loma Suomeen tultu, niin pystyttiin myös olla hoitajia ystävien ja tuttujen lemmikeille. Lenkittelin myös silloin tällöin naapureiden koiria ja kävin useasti hoitamassa läheisellä laitumella olevia hevosia. Olihan se hiukan uhkarohkeaa mennä about 10 vuotiaana vieraiden hevosten laitumelle poistelemaan punkkeja, silittelee, rapsuttelee ja keräämään voikukkia. Hevoset tulivat kuitenkin pian tutuiksi ja voisin arvella, että myös hevoset oppivat tuntemaan minut.

Kun muutimme sitten Suomeen, hankittiin samantien koira. Meiän Boris. Tää koira muutti elämää paljon ja mun unelma omasta lemmikistä vihdoin toteutui. Muutin kuitenkin täysi-ikäisenä sitten pois Juuson luokse ja Boris jäi äidilleni, sillä piti äitiä perheen pomona. Mulle tuliki sit sellain olo, että karvakaveri olis kiva uudessaki taloudessa.. Siispä käytiin hakemassa Juuson kans meille kissanpentu, Nasu. Nasulle otettiin sit myös kaveri, ettei tarvi elellä yksin. Mietinkin hetken, että miten tälle kaverin löytäis ja sit päätinki, että otetaan kissa eläinsuojeluyhdistykseltä. Näin saadaan kaveri Nasulle että tarjottua kodittamalle kissalle koti. Ei mennyt kauaa, kun haettii meiän pikkuinen Ruuruu.

Viime keväänä päätin auttaa eläinsuojeluyhdistystä lisää ja tarjota kotihoitopaikan emokissalle ja sen pennuille tilan puutteen vuoksi. Pennuista jäikin sitten yks meille, kun yllättäen Juuso ihastui Hömelöön. Näin meille syntyi kolmen kissan kopla. :)

Raskausaikana tuli sitten mietittyä moneen kertaan, että mites nuo kissat sitten suhtautuu vauvaan. Pelkäsin eniten sitä, että vauva olisi allerginen ja jouduittaisiin luopumaan kaikista kisuista. Oltiin siis varauduttu siihen, että kissat lähtee, jos vauva näyttäisi merkkejä allergiasta. Jossain vaiheessa pelotti myös ajatus siitä, että kissat menisivät vauvan päälle yöllä, ja meinasin jo tilata kissaverkon pinnasängyn päälle. En kuitenkaan sitä tehny, ja hyvä niin. Olisi ollut täysin turha.
Kun Luka syntyi ja pääsi kotiin, kissat haistelivat ja tutkivat mielenkiintoisena vauvaa, mutta nopeesti kyllästyivät ja luultavasti hoksasivat, että se on "vaan" vauva. Eivät ole näyttäneet siis vieläkää mustasukkasuuden merkkejä ja antavat Lukan olla rauhassa. Herra Hömelö, eli tämä nuorin kissamme otti kuitenkin Lukasta itselleen kaverin ja pienempänä halusi nukkua Lukan lähellä, mutta ainoastaan päiväunia. Lukasta ja Hömelöstä on tullut kun paita ja peppu ja viihtyvät hyvin yhdessä.

Koira me hankittiin kesän alussa ja se on nyt viimeinen lemmikkimme. Vaikka Bea onkin pentu, niin se kuitenkin ymmärtää, että Luka on pieni, eikä sählää hänen kanssa yhtään. Kaikki ihmiset ja vieraat saa Bean ihan yli-innokkaaks, mut Lukaa osaa varoa. Ja hyvä niin! :) Bea tietää myös, että Lukalta saa helpoiten herkkuja, kun niitä vaan "putoo suuhun" jos makoilee syöttötuolin vieressä :D

Bean kanssa on tarkoituksena alkaa harrastaa tokoa (=tottelevaisuuskoulutusta) ja näyttelyitä. Monet varmaan nyt saattaa ajatella et öööh... miten mulla riittää aika Lukan, koulun, arjen ja eläinten kanssa. Hyvin se riittää! Moniin toko-treeneihin olisi ollut jo tarkotus mennä, mutta en vaan ole mennyt, sillä aika olisi mennyt liian tiukille. Enkä halua sen takia Lukaa laittaa hoitoon, että itse pääsisin koiran kanssa viettämään aikaa. Lisäks Juusolla on ollut sellaiset työvuorot että ollut töissä treenien aikana. Siispä siirrän treenien aloituksen siihen, että Juuso pystyy jäämään kotiin Lukan kanssa. Oishan mulla mahdollisuus tietysti ottaa Luka mukaan harjotuksiin, mutta en halua, sillä hän joutuisi vaan katselemaan kentän laidalta tunnin verran koiria, yksinään. Eli vaikka meillä on pentu, joka täytyy kouluttaa ja joka tarvitsee aktiviteettia ja jonka kanssa haluan harrastaa kaikenlaista, niin silti lapsi menee edelle. Aina. Ja tämähän on ihan ilmiselvä kaikille, eikö vain?

Näin ei kuitenkaan aina ole.. Silloin kun kävin Boriksen kanssa näyttelyissä ja mätsäreissä, niin välillä näki ihmisiä, jotka tulivat koko perheenä näyttely paikalle. Oli koiria, perheen äiti, isä ja pieniä lapsiakin joillain. Näitä oli hirveää kattoa.. Tulevat paikalle onnessaan, lapsi rattaissa/vaunuissa, pystyttävät "leirinsä" johonki kohtaan kehän laidalle ja näkevät tuttuja. Pieni lapsi "vahtii" tavaroita, kun aikuiset juttelevat koirakavereilleen, parhaimmillaan selkä lapseen päin. Sitten onkin jo kello niin paljon, että on aika lähteä koiran kanssa kehään. Toinen vanhemmista lähtee siis kehään, jolloin toinen jää tietysti vahtimaan lasta.. Noei.. Sen toisen täytyy tietenki kuvata heidän ihanaa koiraansa!! Kyllähän se lapsi nyt pärjää ku on vangittuna vaunuissa. Kehässä oleminenhan ei kestä kauaa, mut jos sattuu olemaan useampi koira, tai jos koira sattuu pärjäämän kilpailussa, niin kehään mennään tietysti useaan otteeseen. Jolloin lapsi joutuu olemaan helposti sen 1-2h yksin siinä vaunuissa. HUOH! En kertakaikkisesti ymmärrä tällaisia ihmisiä.

Mie tiedän, että en aio koskaan, IKINÄ, laittaa koiraa tai mitä tahansa muuta eläintä lapsen edelle. Mut jotkut näköjään voi. Koska itsekin olen menossa jonain päivinä näyttelyihin, niin joko jätän Juuson Lukan kanssa kotiin, enkä ala roudaamaan niitä sinne kehän laidalle vinkumaan tylsyyttä. TAI sitten pidän huolen, että matkassa on joku henkilö, kenen ainoana tehtävänä on pitää Lukalle kilpailujen ajan seuraa.

Onko teissä lukijoissa koiraihmisiä? Tai kenties näyttelyistä/tokosta innostuneita? Mitä mieltä olette tuosta minun kokemastani "Koira lapsen edelle. " -tyylistä? Oletteko itse nähnyt samanlaista?

Prinsessa raukka.

Eli tällä kertaa päivitän eilisen ja tämän päivän tapahtumia mun omasta prinsessastani. Jotkut saattaa hiukan ihmetellä et hetkonen, sullahan on poikavauva niin miks kutsut sitä prinsessaks. Kyse ei olekaan tällä kertaa vauvasta vaan ensimmäisestä kissastani Nasusta. Joten kaikki ketä ei jaksa kiinnostaa kissoista hömpänpömppä puhuminen niin voi lopettaa lukemisen tähän. Toisaalta... ei tää kovin hömpänpömppää ole, ennemmin vakava ja surullinen asia, mikä kuitenkin loppujen lopuksi pitkän rypeämisen jälkeen koitui parhain päin.

Elikkä minun Nasu, juuri se ihana valkoinen pitkäkarvainen kissa päätti lähteä eilen Ruuruun eli toisen kissani kanssa pihalle. On käynyt joka päivä pihalla max. parin tunnin happihyppelyllä ja aina ollaan avattu ovi jos haluaa pihalle/sisälle. Ongelmaa ei siis ole etteikö kotiin tuo parivaljakko osaisi tai pääsisi.
Kello oli vähän yli 18.00 kun tytöt lähtivät. Menee puoli tuntia, ja Ruuruu palaa kotiin tassuja ravistellen, kun olivat ihan lumiset ja varmasti myös jäässä. Nooh Ruuruu onkin tollain edestakasin juoksija, eli ramppaa vähän väliä tuosta ovesta. Luultavasti olis kauemminkin mut tulee sit aina noin 10-15min sisälle lämmittelemään ja tankkaamaan masun täyteen, ja sit taas menoks. No sitte Juuso tulikin kotiin siinä 19.00 aikaan ja kysyin onko Nasua näkynyt, kun ei ollu tullu. Eipä ollut, mut ei se ollukkaa yhtään huolestuttavaa, sillä oli menny vasta tunti.
22.00 aikaan aloin ihmettelemään kun ei vieläkään neitiä näy, ja yleensä tuohon mennessä olisi jo tullut kotiin. Alettiin sit huudella ja kutsua, mut ei mitään. Myös Ruuruu päätti lähteä etsimään, ja kiipeili puissaki kun pälyili ja etti "siskoaan." Ei kuitenkaan löydetty ja siinä vaiheessa kun kello läheni jo 00.00 Juuso päätti lähteä etsimään kauempaa. Reilu puol tuntii se tuolla pihalla jossain pyöri, mut ei mitään. Aloin ite turhautua jo aika paljon ja päätin ite lähteä ettimää vaikka oonkin kipeänä.
Niimpä vuorot vaihtu, Juuso jäi vauvan kanssa ja minä lähdin seikkailemaan ja tarpomaa hankee. Etin joka ikisen paikan mikä vaan tuli mieleen ja kutsuin koko ajan, mulla oli jopa Nasun herkkupussi mukana mitä ravistelin ja rapistelin mut taas sama vastaus. Ei mitään. 02.00 aikaan Juuso päätti käydä nukkumaan mut ite en pystyny. En saanu unta. Valvoin ja tuijotin takapihalle ja odotin. Kuulin varmasti harjojakin.. Sit kuulin vihdoin oikein, takapihalla oli kissa! Se kiipes kurkkaamaan oven ikkunast ja olin varma et nyt Nasu on tullu kotii. Mut .... se oli naapurin kissa. :( Loppujen lopuks luovutin ja kävin 05.00 nukkumaan.
Vauva päätti sit herätä syömään 05.30 ja Juuso meni syöttämään. Sit Juuso tuleeki herättämää mut ja sanomaan et Nasu tuli. VIHDOIN! :) Olin tähän mennes jo miettiny mielikuvituksen kanssa kaikki vaihtoehdot läpi, et joko on jääny auton alle, kiiveny puuhun, otettu johonki toisee paikkaan sisälle, syötetty ja myrkytetty, ym.....
Menin tietty heti moikkaamaan Nasua ja ensireaktio oli tietenki iloa täynnä kunnes unenpöpperös ja hämäräs huomasin et se on ihan likanen. Aluks luulin et sille on käyny jotain ja oli kuivunutta verta, kun oli siinä kaulan kohdalla ekana jäljet mitkä näin. Sit aloin ihmettelemään sitä hajua. Bensa + öljy + pakokaasu. Täs vaihees olin et mitä hittoo?!.. Yritin ottaa Nasun syliin, mut pelkäs. Siispä otin ruokakupin ja kutsuin neidin vessaan missä niiden ruuat on. Annoin ruokaa ja silloin huomasin. Kissa oli kyynärpäihin asti + maha, niska, kaula ja osittain pää ihan tuon bensa+öljy+pakokaasu -mömmön peitossa! Neiti kuitenki söi normaalisti ja meni sitte nukkumaan, joten päätettii myös ite jatkaa unia kun pikkuherrakin oli saatu samalla syötettyä.
Aamulla Juuso oli todennut et nyt lähtee kissa suihkuu, ja pesi Nasun kissa-shampoolla, joka on valkoisille kissoille tarkoitettu. Pesulla käynti ei auttanut oikeastaan yhtään. Irtolika ja muta oli lähteny mut öljy oli edelleen turkissa kiinni ja käry aivan kauhee! Iltapäivällä sen jälkeen kun olin netistä jonkinaikaa lueskellut niin päätin pestä Nasun uudestaan, ensin astianpesuaineella ja sitten taas shampoolla. Lopputulos oli sama. Turkki oli edelleen öljyssä.

Siinä vaiheessa päätin soittaa eläinlääkärille ja mentiikin samantien näytille. Lääkäri trimmasi turkkia lyhyemmäksi, ja totesi et kannattaa kokeilla vielä jollain aineella mitä autonasentajatkin käyttää käsienpesuun. Myrkytystä ei tullut, eli mitä se öljy loppujen lopuks ikinä onkaan niin ei onneks vaarallista. Ja jos se ei auta niin karvat pois kokonaan.. Kotiin päästyä Juuso lähti metsästämään tätä kyseistä ainetta ja tulikin sitte Korrek-nimisen käsienpesuhyytelö aineen kanssa kotiin. Ja sitte taas pesulle. Levitettii tuo aine ja hierottiin kunnolla, huuhtelu, sitte pesu shampoolla, huuhtelu ja kuivaus föönillä. Valmis. :) Pitkän prosessin jälkeen kissa oli vihdoinkin puhdas! Päässä on vielä vähän öljyä, mut sitä en alkanut nyt pesemään ettei stressaannut liikaa. Kissan päätähän ei sais kastella. Se täytyy kuitenki tuolla samalla aineella pestä, niin ajattelin tehdä sen joko huomenna tai ylihuomenna. Antaa Nasun nyt levätä ja toipua järkytyksestä, väsymyksestä ja kaikista koettelemuksista!

Tällä hetkellä itellä on viimeinki helpottunu olo kun kissa on kotona ja puhdas. Ja vihdoin myös tän reissun jälkeen kehrää.<3 Sitä ei koskaan saada tietää mitä oli käyny, ja mitä ainetta se tarkalleen oli mut johonkin se oli mulahtanut tai sitten oli heitetty esim. likaojaan, mut sitä vähän epäilen. Ei voi tietää. Loppu hyvin, kaikki hyvin. <3 Mulla on nyt myös kunnolla pesty, puhtaalta tuoksuva, hyvin pehmeäksi harjattu ja föönattu kissa, mille on manikyyrikin tehty (kynsien leikkaus ennen pesua on aivan välttämätön!)

Ruuruu oli myös todella iloinen kun kaveri tuli kotiin. :)

Näissä kuvissa tytöt olivat vielä kahdestaan, ennen kuin Herra Hömelö tuli. :)

Hymyä, paljon hymyä! :)

Heippa!
Ajattelin nyt kirjottaa et mitä muuta meille kuuluu kun sairastelua. Ja siis juu, minä oon viel kipeä, itseasiassa tällä hetkellä vaan pahempaan päin. Viime yö meni valvoessa - ei vauvan takia, vaan nuhan! Illalla alko pienellä nenän vuotamisel ja yöllä olinki jo ihan tukossa enkä saanu unta millään. Päätin sit tunnin pyörimisen jälkee koluta koko asunnon läpi ettien tiikerisalvaa, joka on siis tosi vahvaa ja olis avannu nenän.. Nooh pitkien etsintöjen jälkeen jouduin tietenki pettymään ja turvautumaan Juuson nenäsumutteeseen. Sumuttees ei muuten olis ollu mitään vikaa, MUT se oli sitä Vicks -merkkistä joten kyl avasi nenän ja olin hetken jo helpottunu, kunnes se alko polttelee aivan sairaasti! Nyt oli nenä auki et saisin nukuttuu, mut tän ihanan polttelun ja kirvelyn takia en taaskaan saanu unta. Sit tais samalla myös nousta kuume, sillä olin tuskallisen nenäni kanssa myös ihan jäässä. :/
Aamulla olo oli edelleen entistä heikompi ja olin ihan tööt, mut kuumetta ei ollu. Juuso sai tietenki soiton töistä et olis työkaverin tuurausvuoro, ja ite tietty menin melkein paniikkiin et eikai mun olis pitäny siinä kunnos pärjätä vauvan kanssa koko päivää. Onneks Juuso tajus et mun olo oli ihan hirvee, ni soitti sit takasin ja ilmotti et sen täytyy jäädä hoitamaa pikkusta ja viemää minuu lääkärii. Ajattelin myös olla kerranki fiksu tän terveydenhuollon suhteen et menin suoraa päivystyksee. Sieltä mut sit tietenki pölläytettii pihalle ja sanottii vaan et varaa aika omalt tetrveysasemalt. (yleensä siis kun olen soittanu omalle terveysasemalle ensin niin sieltä on sanottu, että aikoja ei oo ja et pitää mennä päivystyksee... yritin siis välttää tätä.) Asiat oli tietenki muuttunu ja menin loppujen lopuks omaan terkkulaan, kun sain sieltä (ihme kyllä!!) ajan. Siel sit todettii et poskiontelotulehdusta ei ole, mut turvoksis on paikat kun ultras ontelot. Totesin siihen, et "no hyvä ettei sitä sit oo ni menee ohi itestää.." Sain vastaukseks lyhyesti ja ytimekkäästi et "Niin. Vielä.." Innolla odotan siis et paheneeko tää tästä vai meneekö ohi.. :S

Sitten muihin aiheisii. Poitsu on ollu reipas, vaikka vielä vähän on tukkoinen. Naureskelee ja hymyilee ihan hirveästi meille, leluilleen ja varsinkin neuvolasta saadulle hymynaama-kuvalle mikä on tämän hetkisen "hoitopöydän" eli pesukoneen yläpuolella. Poitsu hymyili ensimmäisen kerran vähän alle kuukauden ikäisenä. 26.12. kun oltii mun äitillä niin hymyili jo kovasti ja silloin oli päivää vaille 1kk. :)

Myöskin meiän kissoilla on ollut ihmeteltävää. Meiän pihalle on nimittäin perustettu ilmeisesti jonkin sortin kissakuppila, sillä sinne on ilmestynyt nyt kolme kissaa joka ilta. Ovat kaikki tietysti poikia, ja ylläri pylläri kuusi jouduttiin heivaamaan sieltä nopeasti veks, sillä alko haisemaan jo ihan kiitettävästi kissan kuselta. :D En vaan ymmärrä sitä, et vaikka meidän tyttökisut on leikattu, ja poika ei pääsekkään vielä ikänsä, kokonsa ja järkevyytensä takia pihalle, Niiiiiin miks noi toiset poikakissat ei tajua sitä? Haiseeks ne siis edelleen niitten nenää tyttöinä? :o Outoa. Ite oon antanu jo niille nimetki, tai no oikeastaa kahdelle, kun se kolmas on vaan silloin tällöin ja aika arka.. Oon myös puhunu meiän tytöille et kyl on komeat kumppanit löytäny ;D Tytöt ei vaan oikee lämpene.. Jos meiän Nasua ei olis leikattu, niin meitä ei olis haitannu jos olis tehnyt Herra Bubblen kanssa yhen satsin pentuja. :) Pikkuinen Herra-Hömelö oli tietenki sisällä ihan ihmeissää ja Nasua ei taas kiinnostanut muu kuin patterin lämpö.

" Herra Bubble "

" Thomas O' Malley "

Pikku Ruuruumme ja Iiiso Herra Bubble :D

Meidän Pikku Ruuruu

Pikkuherramme on ihan ihmeissää ja kiukkunen ku ei koskaa pääse pihalle leikkimään vapaana. :D



Saa nähä mitä huomenna tapahtuu ku tuntuu et joka päivä on jotain jännää! :) Ja nii, toivottavasti parantuisin pian. Kävin tänää ostamas apteekist Vicksin voidetta mitä levitetää rintakehälle, selkää ymym joka auttaa hengittämist ja pitää nenän auki, niin ei tarvi sitä nenäsumute myrkkyy enää käyttää! :D

Kissaprinsessani Nasu

Meidän vanhin kissa on kyllä niin höpsö. Nauttii makoilla uuden pesukoneen päällä (joka siis odottaa asennusta) ja tuijotella pää alaspäin pihalle. :)) Neiti on myös ihanan itsepäinen ja ärisee ja murisee jos joku on huonosti, mutta myös hellyyden kipeä! ( esim. kun Nasu-neiti heräilee päiväunilta niin alkaa maukua, ilmeisesti ilmoittaa että "heei minä heräsin ja olisin nyt seuraa vailla." )

Hyvä ruoka, parempi mieli!

Elikkä kuten jo sanoinkin aiemmin et aion tehdä niitä sämpylöitä, niin tein, ja voi että ku tuli niiiin hyviä!! Nam nam ;P Niistä nyt muutama kuva :)

Sitten asiaan. Eli viikonloppu on taas ohi ja olis aika palata taas hetkeks arkeen. Viikonloppu meni kuitenki otsikostaki päätellen, ruuan parissa :)) Tarkemmin siis: Keräsin, putsasin ja pakastin kanttarellejä, NAM, sitten sain jostain fiksun väläyksen ja päätn tehdä jääkaapista löytyneistä "roipppeista" (eli siis kaikesta mitä oli enää ihan vähä) semmosia spiraali-herkku-rullia, nimesin ne sitte Herkku-jämärullat :DD. Olin positiivisesti yllättynyt, että onnistui niinkin hyvin, vaikka päästä sovelsin! :))  Ja sitte tein siinä samalla myös tuon "jämämössön" loputtua lopuista voitaikinoista omenahillo-kolmioita. Niissä maku oli kohdillaan, mutta ulkonäkö ei, joten kuvia niistä ei edes ole :''D

Paistoin kanttarellit siis ennen pakastusta omassa "vedessä."

Herkku-jämärullat ohje:

Keräsin jääkaapista kaikkea mitä halusin noiden sisälle. Elikkä näissä on 

• Voitaikina -levyjä (torttutaikina joulun jäliltä käy myös! ) :DDD
• valkosipuli- ja ruohosipulituorejuustoa (yht. n. puolet semmoisista 200g rasioista)
• kinkkukuutioita (kourallinen)
• juustoraastetta (kourallinen)
• Mausteita; pippuri, suola, paprika,ym.

Sekotin nuo kaikki ainekset mössöksi, paitsi taikinalevyt. Kaulin taikinalevyjä hieman ohuemmaksi, jonka jälkeen painelin mössön levylle. Sitten rullasin pituus-suunnassa levyt "pötköiksi" ja leikkasin niistä n. 1cm paksuisia rullia. Ja sit uuniin 200 astetta ja n. 15min. Ja sit vaa leffa pyörimää ja noita syömään, nam nam :DD

"Herkku-jämärullat" raakoina

Jaaaaaa kypsinä

Tänään olenkin vain pessyt pyykkiä, myöskin ihka ensimmäisen koneellisen vauvanvaatteita :)) Ja käytiin myös kahden kissan kanssa takapihalla nauttimassa auringosta! :)

Ruuruu ihan ihmeissään..

Jaksoi juuri ja juuri kiivetä metrin korkeudelle :'D

Vauveli antamassa selkää :)

Pikku-Hömelö

"Ihanan lämmin!"

"Minäkin osaan kiivetä!! " :D

Tulipas ruokapainotteinen viikonloppu... Nooh ei se haittaa ! :))

P.s. Hassua olla jo raskausviikolla 30 .... :O Nopeasti se aika taitaa mennä! Apua ;D