Lapset vs. Eläimet

Olen itse ollut aina eläinrakas. Jo pienestä pitäen tykännyt kaikista eläimistä, mutta en saanut lemmikkiä, vaikka kuinka kinusin.. Syynä oli oikeastaan se, etä kun asuttiin ulkomailla, niin matkusteltiin paljon Suomi -Luxemburg väliä. Ja okei, toi oli hyvä syy, vaikka sitä ei pienempänä voinut ymmärtää. Yksi monen mieleen painuva tempaukseni oli se kun keräsin eskari-ikäisenä (=4-5 vuotiaana) kastematoja takin taskuuni pyöräteiltä.. Nooh, ne oli sit tietysti unohtunut taskuun ja kun takki meni pesuun, äitiä odotti taskullinen kuivia matoja... :D
Hiukan isompana mulla oli myös "lemmikkinä" etanoita, sisilisko, sammakoita.. Sammakot olin kasvattanut ihan sammankonkudusta asti ja vapautin sitten puroon, kun olivat kasvanut sammakoiksi. (Toisaalta pelastin myös nuo sammakot, sillä puro mistä kudun löysin kerkesi kuivahtaa kokonaan ennen kun nuijapäät oli aikuisen muodossa.) Me ei kuitenkaan joka ikinen loma Suomeen tultu, niin pystyttiin myös olla hoitajia ystävien ja tuttujen lemmikeille. Lenkittelin myös silloin tällöin naapureiden koiria ja kävin useasti hoitamassa läheisellä laitumella olevia hevosia. Olihan se hiukan uhkarohkeaa mennä about 10 vuotiaana vieraiden hevosten laitumelle poistelemaan punkkeja, silittelee, rapsuttelee ja keräämään voikukkia. Hevoset tulivat kuitenkin pian tutuiksi ja voisin arvella, että myös hevoset oppivat tuntemaan minut.

Kun muutimme sitten Suomeen, hankittiin samantien koira. Meiän Boris. Tää koira muutti elämää paljon ja mun unelma omasta lemmikistä vihdoin toteutui. Muutin kuitenkin täysi-ikäisenä sitten pois Juuson luokse ja Boris jäi äidilleni, sillä piti äitiä perheen pomona. Mulle tuliki sit sellain olo, että karvakaveri olis kiva uudessaki taloudessa.. Siispä käytiin hakemassa Juuson kans meille kissanpentu, Nasu. Nasulle otettiin sit myös kaveri, ettei tarvi elellä yksin. Mietinkin hetken, että miten tälle kaverin löytäis ja sit päätinki, että otetaan kissa eläinsuojeluyhdistykseltä. Näin saadaan kaveri Nasulle että tarjottua kodittamalle kissalle koti. Ei mennyt kauaa, kun haettii meiän pikkuinen Ruuruu.

Viime keväänä päätin auttaa eläinsuojeluyhdistystä lisää ja tarjota kotihoitopaikan emokissalle ja sen pennuille tilan puutteen vuoksi. Pennuista jäikin sitten yks meille, kun yllättäen Juuso ihastui Hömelöön. Näin meille syntyi kolmen kissan kopla. :)

Raskausaikana tuli sitten mietittyä moneen kertaan, että mites nuo kissat sitten suhtautuu vauvaan. Pelkäsin eniten sitä, että vauva olisi allerginen ja jouduittaisiin luopumaan kaikista kisuista. Oltiin siis varauduttu siihen, että kissat lähtee, jos vauva näyttäisi merkkejä allergiasta. Jossain vaiheessa pelotti myös ajatus siitä, että kissat menisivät vauvan päälle yöllä, ja meinasin jo tilata kissaverkon pinnasängyn päälle. En kuitenkaan sitä tehny, ja hyvä niin. Olisi ollut täysin turha.
Kun Luka syntyi ja pääsi kotiin, kissat haistelivat ja tutkivat mielenkiintoisena vauvaa, mutta nopeesti kyllästyivät ja luultavasti hoksasivat, että se on "vaan" vauva. Eivät ole näyttäneet siis vieläkää mustasukkasuuden merkkejä ja antavat Lukan olla rauhassa. Herra Hömelö, eli tämä nuorin kissamme otti kuitenkin Lukasta itselleen kaverin ja pienempänä halusi nukkua Lukan lähellä, mutta ainoastaan päiväunia. Lukasta ja Hömelöstä on tullut kun paita ja peppu ja viihtyvät hyvin yhdessä.

Koira me hankittiin kesän alussa ja se on nyt viimeinen lemmikkimme. Vaikka Bea onkin pentu, niin se kuitenkin ymmärtää, että Luka on pieni, eikä sählää hänen kanssa yhtään. Kaikki ihmiset ja vieraat saa Bean ihan yli-innokkaaks, mut Lukaa osaa varoa. Ja hyvä niin! :) Bea tietää myös, että Lukalta saa helpoiten herkkuja, kun niitä vaan "putoo suuhun" jos makoilee syöttötuolin vieressä :D

Bean kanssa on tarkoituksena alkaa harrastaa tokoa (=tottelevaisuuskoulutusta) ja näyttelyitä. Monet varmaan nyt saattaa ajatella et öööh... miten mulla riittää aika Lukan, koulun, arjen ja eläinten kanssa. Hyvin se riittää! Moniin toko-treeneihin olisi ollut jo tarkotus mennä, mutta en vaan ole mennyt, sillä aika olisi mennyt liian tiukille. Enkä halua sen takia Lukaa laittaa hoitoon, että itse pääsisin koiran kanssa viettämään aikaa. Lisäks Juusolla on ollut sellaiset työvuorot että ollut töissä treenien aikana. Siispä siirrän treenien aloituksen siihen, että Juuso pystyy jäämään kotiin Lukan kanssa. Oishan mulla mahdollisuus tietysti ottaa Luka mukaan harjotuksiin, mutta en halua, sillä hän joutuisi vaan katselemaan kentän laidalta tunnin verran koiria, yksinään. Eli vaikka meillä on pentu, joka täytyy kouluttaa ja joka tarvitsee aktiviteettia ja jonka kanssa haluan harrastaa kaikenlaista, niin silti lapsi menee edelle. Aina. Ja tämähän on ihan ilmiselvä kaikille, eikö vain?

Näin ei kuitenkaan aina ole.. Silloin kun kävin Boriksen kanssa näyttelyissä ja mätsäreissä, niin välillä näki ihmisiä, jotka tulivat koko perheenä näyttely paikalle. Oli koiria, perheen äiti, isä ja pieniä lapsiakin joillain. Näitä oli hirveää kattoa.. Tulevat paikalle onnessaan, lapsi rattaissa/vaunuissa, pystyttävät "leirinsä" johonki kohtaan kehän laidalle ja näkevät tuttuja. Pieni lapsi "vahtii" tavaroita, kun aikuiset juttelevat koirakavereilleen, parhaimmillaan selkä lapseen päin. Sitten onkin jo kello niin paljon, että on aika lähteä koiran kanssa kehään. Toinen vanhemmista lähtee siis kehään, jolloin toinen jää tietysti vahtimaan lasta.. Noei.. Sen toisen täytyy tietenki kuvata heidän ihanaa koiraansa!! Kyllähän se lapsi nyt pärjää ku on vangittuna vaunuissa. Kehässä oleminenhan ei kestä kauaa, mut jos sattuu olemaan useampi koira, tai jos koira sattuu pärjäämän kilpailussa, niin kehään mennään tietysti useaan otteeseen. Jolloin lapsi joutuu olemaan helposti sen 1-2h yksin siinä vaunuissa. HUOH! En kertakaikkisesti ymmärrä tällaisia ihmisiä.

Mie tiedän, että en aio koskaan, IKINÄ, laittaa koiraa tai mitä tahansa muuta eläintä lapsen edelle. Mut jotkut näköjään voi. Koska itsekin olen menossa jonain päivinä näyttelyihin, niin joko jätän Juuson Lukan kanssa kotiin, enkä ala roudaamaan niitä sinne kehän laidalle vinkumaan tylsyyttä. TAI sitten pidän huolen, että matkassa on joku henkilö, kenen ainoana tehtävänä on pitää Lukalle kilpailujen ajan seuraa.

Onko teissä lukijoissa koiraihmisiä? Tai kenties näyttelyistä/tokosta innostuneita? Mitä mieltä olette tuosta minun kokemastani "Koira lapsen edelle. " -tyylistä? Oletteko itse nähnyt samanlaista?